Diktamen-uutiset

Kokonaispalvelulla puheentunnistuksen pilotointi on hallittua

18.10.2021

Diktamenin kokonaispalvelu mahdollistaa sanelunpurkutoiminnan keskittämisen, sanelunhallintajärjestelmän käyttöönoton sekä puheentunnistuksen hyödyntämisen.

Viimeisen 20 vuoden aikana on käyty keskustelua siitä, kuinka puheentunnistus tulee ratkaisemaan potilasdokumentoinnin pullonkaulat - ja on totta, että parhaimmillaan uusin teknologia sujuvoittaa ammattilaisten työtä ja säästää aikaa. Diktamenin toimitusjohtajan Olavi Valkaman mukaan puheentunnistukselle on paikkansa, ja siksi sen hyödyntämiseen on kehitetty uutta lähestymistapaa osana potilasdokumentoinnin ratkaisua:

"Olemme seuranneet puheentunnistuksen kehitystä sosiaali- ja terveydenhuollossa, ja huomanneet, että haasteet vaihtelevat eri ammattiryhmillä. Puheentunnistuksesta saadaan parhaita hyötyjä pitkissä teksteissä ja ammattiryhmillä, joilla sanelu ei ole ollut käytössä. Se voi tarjota resurssia esimerkiksi sosiaalihuoltoon tai psykologeille."

Puheentunnistus toimii parhaiten teksteissä, joissa sanasto on helppoa. Tällöin puheentunnistusmoottori tekee vähemmän virheitä. Diktamenin vaihtoehdoista edustatunnistus tuottaa tekstin reaaliaikaisesti käyttäjän nähtäville ja muokattavaksi. Taustapuheentunnistus taas muistuttaa käyttötavaltaan digisanelua, ja se toimii ennen kaikkea tekstinkäsittelijän työn tehostamisessa: Diktamenin integroidussa taustapuheentunnistuksessa tekstinkäsittelijä kuuntelee ja korjaa puheentunnistustekstistä virheet ja tekee pyydetyt oheistehtävät kohdejärjestelmään.

Puheentunnistus nopeuttaa tekstinkäsittelijöiden työtä soveltuvilla erikoisaloilla, minkä lisäksi sen avulla voidaan tehostaa erityisammattiryhmien tuottavuutta. Se ei kuitenkaan ole maaginen ratkaisu kaikkeen - erikoiskielen opettaminen tekoälyteknologialle vaatii paljon pohjatietoa.

"Esimerkiksi Keski-Suomessa huonot kokemukset puheentunnistuksen käytöstä meinasivat ajaa lääkärit muualle. On tärkeää miettiä, mikä on ammattilaisen ajankäytön kannalta paras menetelmä potilastietojen dokumentointiin.", Valkama sanoo.

Sanelun tekeminen oheistehtävineen vie lääkäriltä keskimäärin korkeintaan 5 minuuttia. Puheentunnistuksen kanssa saneluun menee edelleen lääkäriltä sama 5 minuuttia, minkä lisäksi puheentunnistuksen tekemien virheiden korjaus ja potilasdokumenttien jatkotehtävien kuten lausunto-, lähete- ym. lomakkeiden manuaalinen kirjaus potilastietojärjestelmään voivat nostaa ajan jopa 11-20 minuuttiin. "Kun katsotaan ajansäästöä, on selvää, että lääkärin kannattaa edelleen valita sanelu", kommentoi Valkama.

Riskitöntä kehitystä

Ammattilaisten näkökulma on tärkeä, kun tarjotaan työtä helpottavia ratkaisuja. Diktamenin kokonaispalvelussa puheentunnistusta on mahdollista hyödyntää joustavasti osana asiakas- tai potilasdokumentoinnin tehostamista. Kokonaispalvelussa yhdistyvät digisanelu ja puheentunnistus, ja jokainen ammattilainen voi valita itselleen parhaiten soveltuvan ja eniten aikaa säästävän toimintatavan.

Sanelunhallintajärjestelmän avulla tuloksia potilasdokumentoinnin läpimenoajoista sekä sanelunpurun tehokkuudesta ja laadusta saadaan mitattua, jolloin pystytään tekemään tietoon perustuvia päätöksiä siitä, missä kannattaa hyödyntää puheentunnistusta ja missä tehtävissä digisanelua.

Asiakkaan pohdittavaksi jääkin ainoastaan se, missä ja kuka puheentunnistusta alkaa käyttämään. Kokonaispalvelulla minimoidaan riskit ja maksimoidaan hyödyt: sanelunhallintajärjestelmää voi käyttää joustavasti työtehtävästä riippuen digisaneluun tai puheentunnistukseen samasta käyttöliittymästä.

"Kokonaispalvelulla varmistetaan potilasdokumentoinnin sujuvuus, saavutetaan säästöä ja se mahdollistaa puheentunnistuksen käytön laajentamisen ilman ylimääräisiä lisenssikustannuksia tai lääkärien pakottamista sen käyttöön", kuvaa Valkama.

Edellinen Seuraava

Takaisin uutisiin