Resurssipula kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmissä ajaa hyvinvointialueita löytämään keinoja paitsi työn tuottavuuden kasvattamiseen myös työviihtyvyyden kehittämiseen. Yhä monipuolisemmat työskentelytavat vaativat ketterämpiä ja tehokkaampia ratkaisuja.
Kolmen toimittajan yhteinen mobiilikirjausalusta vastaa kirjaamisen haasteisiin liikkuvassa asiakas- ja potilastyössä. Modernien työkalujen tarjoaminen ammattilaisille lisää myös työviihtyvyyttä ja tuo kustannussäästöjä.
Mobiilikirjaamista on kaivattu jo pitkään
Mobiilikirjaamista on kaivattu markkinoille jo kauan, koska nopea ja ketterä asiakas- ja potilaskertomusten kirjaaminen tuo ajansäästöä. Aina mukana kulkeva älylaite tuo kirjaamiseen joustavuutta, koska tietoa pystyy sen avulla tuottamaan ja kirjaamaan monissa eri käyttökohteissa.
Suurten ikäluokkien eläköityessä tilalle tulee uusia sukupolvia, jotka ovat arjessaan jo tottuneet helppokäyttöisiin sovelluksiin. Mobiiliapplikaatio tuo työhön myös helppouden.
“Olemme tottuneet applikaatioiden käyttöön, koska niillä asiat hoituvat helposti. Onhan se kätevämpää, että kaikki tapahtuu mobiilisti sen sijaan, että pitäisi joka kerta istahtaa työasemalle tekemään kirjaus ja odottaa, että kone kirjautuu toimialueelle ja avaa kaikki tarvittavat järjestelmät.”, Diktamenin toimitusjohtaja Olavi Valkama pohtii.
Mobiilikirjaamisen ratkaiseminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Haasteet ovat liittyneet uuden tiedon tuottamiseen, johon erityisesti erityissairaanhoidossa käytetään hyvin poikkeuksetta sanelua. Jotta kirjaukset kohdentuvat oikein, sanelun pitää kiinnittyä oikeaan asiakkaaseen/potilaaseen, palvelutapahtumaan ja kohtaan asiakas- tai potilastietojärjestelmässä.
“Mobiilipuolella haasteena on ollut mobiiliapplikaatioiden integroiminen asiakas- ja potilastietojärjestelmään. Diktameninkin mobiilisanelusta on tämä integraatio aiemmin puuttunut.”, Valkama kertoo.
Uusi mobiilikirjausalusta yhdistää sovelluksia
Mobiilikirjaamisen haasteita lähdettiin ratkomaan kolmen toimittajan voimin tiiviissä asiakasyhteistyössä Istekki Oy:n ja Pirkanmaan kanssa. Tuloksena syntynyt mobiilikirjausalusta helpottaa asiakas- ja potilastyötä ja tuo tiedon helposti ammattilaisten saataville.
Kehitetyn mobiilikirjausalustan avulla saneluun saa kiinnitettyä tarvittavat kontekstitiedot sanelun kohdentamiseksi oikeaan kohtaan potilastietojärjestelmissä. Keskeisenä ratkaisussa on potilastietojärjestelmään integroitu Medanetsin mobiiliratkaisu, joka tuo historiatiedon potilastietojärjestelmästä mobiililaitteelle.
CSIT:n edustama Imprivata-kertakirjautumisratkaisu mahdollistaa saumattoman käyttäjäkokemuksen ja toimintavarman kirjautumisen mobiiliympäristössä. Lopputuloksena lääkäreille pystytään tarjoamaan täysin mobiili kirjaamismahdollisuus.
“Lääkärin työssä korostuu se, että vanhat tiedot on oltava nähtävillä, kun kirjataan uutta. Toisaalta tämä alusta on myös integroitu Diktamenin sanelunhallintajärjestelmään, joten sanelu saadaan myös purettua kohdennetusti oikeaan paikkaan.”, Valkama kuvaa.
Lääkäreille arvoa tuottava mobiiliratkaisu vaatii mahdollisuuden tuottaa mobiilisanelu samalla alustalla. Samoin on tärkeää, että kirjautuminen sovelluksiin onnistuu turvallisesti ja yhdellä kertaa.
“Tähän ei riitä yksi mobiilisovellus. Ratkaisun hienous syntyy siitä, että olemme tuoneet kokonaispaketin, joka sisältää ne sovellukset, joita lääkäri tarvitsee – ja ne on integroitu saumattomasti yhteen!”, Medanets Oy:n toimitusjohtaja Juha-Matti Ranta kertoo.
Medanetsin mobiilipäätelaitteen valikosta löytyy Diktamenin sanelu, jota klikkaamalla käyttäjä pääsee tekemään sanelun Diktamenin sovelluksen puolelle. Käyttäjän liikkuessa sovellusten välillä, mukana siirtyvät käyttäjän tiedot ja kontekstissa olevan potilaan tieto. Käytännössä samasta mobiiliapplikaatiosta, jolla hoidetaan muitakin tehtäviä, voidaan nyt kirjata myös mobiilisanelu.
“Lääkärin ei tarvitse enää erikseen kirjautua sisään tai valita potilasta, vaan hän pääsee suoraan tekemään sanelua oikealle potilaalle. Tämä on hyvä esimerkki eri sovellusten välisestä yhteistyöstä. Paras mahdollinen kokonaisuus syntyy sovellusten saumattomasta integroinnista yhteen.”, Ranta jatkaa.
Toimintavarma kertakirjautuminen parantaa käytettävyyttä
Tietoturvasyistä mobiilisovelluksia tulee käyttää omilla tunnuksilla, mikä on aiemmin tarkoittanut useita kirjautumisia päivän aikana. Käyttäjätunnusten ja salasanojen syöttö on vaikeaa pieninäyttöisillä mobiililaitteilla, mikä haastaa käytettävyyttä.
“Jos kirjautuminen laitteille tai sovelluksiin on liian vaikeaa ja aikaa vievää, niin sitä usein helpotetaan tietoturvan kustannuksella. Toisaalta uusimpia työvälineitä ei välttämättä hyödynnetä huonon käytettävyyden takia. Eli tällainen mobiilialusta vaatii normaalia tietokonetta kehittyneemmän tavan tunnistautua laitteelle ja sovelluksiin.”, CSIT Finland Oy:n toimitusjohtaja Peik Åström kuvaa.
Toimintavarma ja tietoturvallinen Imprivata-kertakirjautumisratkaisu parantaa käytettävyyttä ja mahdollistaa sen, että hyvinvointialueiden ammattilaiset voivat yhä enemmän käyttää mobiileja työvälineinään.
“Ammattilaiset voivat ammattikorteillaan, hyödyntäen kortin lähiluku- tai RFID-ominaisuutta ja PIN-koodia, kirjautua yleisille työlaite-mobiileille. Tämän jälkeen Imprivata-ratkaisu kertakirjaa käyttäjän automaattisesti sisään käyttäjän käynnistämiin sovelluksiin mobiililla.”, Åström kuvaa.
Pirkanmaalla kirjataan mobiilisti
Pirkanmaalla laajasti käytössä olevan Hoitajamobin eli hoitajien mobiilityökalun kautta kulkee miljoonia kirjauksia vuositasolla. Sen avulla kirjausten laatu on parantunut, tieto on ajantasaista ja ammattilaisten aikaa säästyy potilastyöhön. Lääkäreiden toiveesta ratkaisua lähdettiin laajentamaan lääkäreille.
“Lääkäreiltä on tullut pyyntö, että heille oma mobiiliratkaisu, eli lääkärit ovat seuranneet Hoitajamobin käyttöä ja sieltä on selkeästi noussut esiin, että heille oma ratkaisu on tarpeellinen.”, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin järjestelmäarkkitehti Timo Moisala kuvaa.
Tunnistetun tarpeen pohjalta Pirkanmaalla käynnistettiin Lääkärimobi-pilotti, joka on osa Tays:n digikehittämisohjelmaan kuuluvaa Mobiilisairaala-konseptia. Istekki Oy vastaa hankevetoisesti Mobiilisairaala-konseptin käytännön toteutuksesta.
Istekki Oy:n järjestelmäarkkitehti Santeri Sutinen kuvaa, kuinka laajan kokonaisuuden valmistelu vaatii hallinnan keskittämistä ja toisaalta projektien eriyttämistä, koska riippuvaisuuksia on paljon:
“Olemme tunnistaneet, että hallinnan keskittäminen hankkeen sisälle on tärkeää, koska kokonaisuus syö hyvin paljon eri asioita sisäänsä, kuten työlaitteita ja niihin liittyviä elinkaaripalveluita. Keskiössä on myös laitehallinta, käyttötapausten määrittely, tietoliikenne, integraatiot ja tuen tarjoaminen. Infran ja sovellusten tekemisen olemme myös eriyttäneet erillisiksi alaprojekteiksi.”
“Tiivis toimittaja- ja asiakasyhteistyö eri foorumeissa ja käyttäjätasoissa on tärkeää. Asiantuntijoiden substanssiosaaminen tulee myös ottaa huomioon, jotta pilottiin saadaan räätälöityä käyttökelpoinen tuote.”, Sutinen jatkaa.
Mobiiliratkaisulla halutaan helpottaa lääkäreiden muistikuormaa ja tarjota mahdollisuus perehtyä potilaan tietoihin potilaan vierellä, koska se tukee lääkäreiden työn liikkuvuutta. Tavoitteena on vapauttaa lääkäreiden työaikaa. Reaaliaikaisuuden myötä kirjauksista saadaan korkealaatuisia, mikä välittyy myös potilashoidon laatuun ja työviihtyvyyteen. Pehmeiden arvojen ohella haetaan myös aika- ja kustannussäästöjä.
“Tärkeimpänä tavoitteena on kirjausten ja työskentelyn laatu ja sitä kautta potilasturvallisuuden parantaminen. Näemme myös, että tämä ratkaisu on hieno työväline, ja toivomme, että se lisää asiantuntijoiden pito- ja vetovoimaa työskennellä meillä.”, Moisala pohtii.
Kirjaamisen joustavuuden lisääntyminen paikasta ja ajasta riippumatta mahdollistaa jokaiseen toimintaprosessiin sopivimpien työkalujen tarjoamisen.
“On erilaisia työprosesseja, kuten työaseman ääressä tehtävä tai liikkuva työ. Ennen meillä ei ollut liikkuvaa työtä tukevaa työvälinettä, nyt siihen on saatu aikaiseksi omasta mielestäni hieno työkalu, joka kehittyy jatkossa vielä paremmaksi.”, Moisala iloitsee.
Tulevaisuudessa mobiiliratkaisun laajentamista selvitetään soveltuvin osin muillekin hyvinvointialueen osa-alueille ja ammattiryhmille. Omat haasteensa tuo potilastietojärjestelmien moninainen kenttä.
“Kun hyvinvointialue saadaan pyörimään, selvitetään mobiiliratkaisun laajentamisen tarve. Selkeä kohde olisi terveyskeskussairaalat, joissa on tällaista liikkuvaa työtä. Käytön laajentamista helpottaisi, jos kaikki käyttäisivät samaa potilastietojärjestelmää mutta tällä hetkellä järjestelmiä on paljon. Jatkossa jos hyvinvoinalue saadaan yhden potilastietojärjestelmän yhteyteen, jatkuu käyttötapausten katsominen eli missä kaikkialla tällaisesta liikkuvasta työkalusta on hyötyä.”, Moisala pohtii.
Hyvinvointialueen ammattilaiset voivat hyödyntää mobiiliratkaisua laajasti
Mobiilikirjausalusta on uusi työkalu, joka täydentää potilasdokumentoinnin kokonaisuutta. Sairaaloiden ja yksiköiden sisällä tapahtuvan liikkuvan työn ohella kenttätyö ja etätyö ovat mobiiliratkaisulle soveltuvia käyttökohteita.
Ratkaisu ei myöskään rajoitu pelkästään lääkäreihin. Myös muut hyvinvointialueen ammattiryhmät hyötyvät joustavasta kirjaamisesta.
“Olemme Diktamenilla tunnistaneet, että sosiaalihuollon puolella on vastaava tarve. Lisäksi kaikki kotikäyntejä tekevät ammattilaiset, kuten kotisairaanhoitajat, terapeutit, fysioterapeutit.”, Valkama pohtii.
“Uskon, että hyvinvointialueuudistuksen kautta halutaan harmonisoida työvälineitä ja työnkulkuja, esimerkiksi sitä, miten kliinistä tietoa kirjataan. Kotihoidossa on yhtä lailla tarve tällaiselle työkalulle, jotta nähdään historiatietoja ja voidaan tehdä kirjaukset potilaan luona suoraan oikeaan paikkaan. Se tulee vaatimaan tällaista sovellusten kokonaisuutta, joka on optimoitu kliinisen työn dokumentointiin.”, Ranta pohtii.
Hyvinvointialueet voivat hankkia mobiilikirjausalustan joko pilotoinnin kautta rajattuun tuotantokäyttöön tai hankintaprosessin kautta laajaan käyttöön.
“Uuteen mobiilikirjausalustaan päästään käsiksi hyvin ketterästi ja nopeasti: pystymme järjestämään tuotantokäyttöpilotteja halutussa laajuudessa, halutuissa yksiköissä tai tietyillä ammattiryhmillä. Julkisen hankintaprosessin kautta on taas mahdollista edetä laajoihin kokonaisuuksiin. Meillä on kokemusta kaikista Suomen potilastietojärjestelmistä ja integraatioiden toteuttamisesta niihin eli pystymme toteuttamaan projekteja mille tahansa hyvinvointialueelle.”, Valkama kuvaa.