
Vapauta ammattilaisten
aikaa asiakastyöhön
Diktamen tehostaa asiakaskirjaamisen turvallisesti,
jotta ammattilaisilla jää aikaa tärkeimpään.
15 hyvinvointialuetta. Yli 7 miljoonaa asiakirjaa vuodessa.
Tunnemme sotealan yli 15 vuoden kokemuksella.
Rakennettu nykyaikaisen asiakaskirjaamisen tarpeisiin
Diktamen modernisoi kirjaamisen työnkulkuja turvallisilla puhepohjaisilla ratkaisuilla, jotka mukautuvat organisaation toimintatapoihin – ei päinvastoin.
Ratkaisuja kysyntään
Sosiaalihuollon asiakirjoilla on merkitystä. Niiden pohjalta tehdään suomalaisten merkityksellisimpiä viranomaispäätöksiä.
Kasvavat palvelutarpeet, pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä sekä rakenteisen kirjaamisen uudet vaatimukset tekevät dokumentoinnista entistä haastavampaa.
Diktamen auttaa vähentämään kirjaamiseen kuluvaa aikaa ja varmistamaan laadukkaat kirjaukset.


Puheesta älykäs lopputulos
Yhdestä asiakaskohtaamisesta syntyy useita asiakirjoja ja jatkotoimenpiteitä.
Diktamen muuntaa puheen virheettömäksi rakenteiseksi kirjaukseksi ja tuottaa esimerkiksi:
- Asiakaskertomusmerkinnät
- Lähetteet
- Hakemukset ja lomakkeet
- Palvelutarpeen arviointi
- Sisäiset työtehtävät
- Moniammatilliset tiimien yhteenvedot
- Seurantamerkinnät
- Palvelutarpeen arviointi ja asiakassuuunitelma
- P
Kirjaamisen koko skaala
Hyödynnä koko ratkaisua tai valitse käyttöön vain tarvitsemasi työkalut. Diktamen tukee työskentelyäsi tavalla, joka sopii juuri sinun arkeesi.
Turvallinen pilvipohjainen sanelu, käytettävissä selaimella ja mobiilissa.
Sanele suoraan tekstiksi nopeasti ja tehokkaasti. Ammattilainen säilyttää kontrollin sisällöstä ja voi viimeistellä dokumentin saman tien.
Diktamen tuottaa asiakaskeskustelusta tarkkoja kirjausluonnoksia, yhteenvetoja ja muita dokumentteja ammattilaisen tarkistettavaksi.
Alusta tarjoaa johdolle työkalut kirjaamisen, työnkulkujen ja käyttäjien hallintaan sekä raportointiin. Näet kirjaamisen kokonaisuuden ja tiimiesi toiminnan yhdestä paikasta.
Tekstinkäsittely ratkaisee rakenteisen kirjaamisen haasteet. Palvelu tuottaa ammattilaisen puheesta virheettömän rakenteisen kirjauksen suoraan asiakastietojärjestelmään.
Turvallisesti käyttöönotettavaa tekoälyä. Osana todellista työnkulkua.
Tekoäly ei jää irralliseksi teknologiaksi, vaan Diktamen tuo sen osaksi olemassa olevia työnkulkuja turvallisesti, hallitusti ja vaiheittain.


Yksi sanelu. Monta tapaa työskennellä.
01
Sanele kerran
Tallenna kirjaus puheella missä ja milloin vain.
02
Valitse kirjaustapa
Tekoälykirjuri, puheentunnistus tai tekstinkäsittelypalvelu
03
Lopputuloksena virheetön kirjaus
Valmis rakenteinen kirjaus virheettömänä asiakastietojärjestelmässä.
Turvallisuus ja vaatimustenmukaisuus etusijalla
Ratkaisumme täyttää tiukimmat eurooppaalaiset turvallisuus- ja sääntelyvaatimukset sekä tukee digitaalista suvereniteettia.

ISO 27001
Sertifikaatti on osoitus korkealaatuisesta tietoturvan hallinnasta.

ISO 14001
Sertifikaatti osoittaa sitoutumisemme ympäristövastuulliseen liiketoimintaan.

ISO 9001
Sertifikaatti on osoitus laadunhallinnan systemaattisesta kehittämisestä.

CE MDR
Ratkaisumme täyttää EU:n lääkinnällisille laitteille asettamat vaatimukset.

GDPR:n mukainen
Noudatamme yleistä GDPR-asetusta tarkasti ja huolellisesti.

NHS SBS Framework
Olemme hyväksytty toimittaja NHS SBS-puitesopimuksessa.

DCB0129 -yhteensopiva
Noudatamme standardia ja täytämme NHS:n kliinisen turvallisuuden vaatimukset.

DTAC-hyväksytty
Osoitus siitä, että teknologiamme on turvallista ja suojattua.

G-Cloud hyväksytty
Mahdollistaa ratkaisujemme hankinnan UK:n julkisten organisaatioiden käyttöön.

DSPT-sertifioitu
Osoittaa kykymme käsitellä terveys- ja potilastietoja turvallisesti.

Cyber Essentials
Sertifikaatti osoittaa, että suojaudumme tehokkaasti yleisimpiä kyberuhkia vastaan.

Cyber Essentials Plus
Osoitus, että turvallisuuskäytännöt ovat riippumattomasti teknisesti testattu.
