Terveydenhuollossa lääkäreiden työkuormaa on menestyksekkäästi kevennetty käyttämällä digisanelua potilasdokumentoinnissa. Harva tietää, että sanelun hyödyt ovat tavoittaneet sosiaalihuollon. Toisille se näyttäytyy jo kilpailuvalttina työnhaussa.
”Mielestäni sanelu on kilpailuvaltti työntekijöistä, jos miettii työpaikan vaihtoa. En ole missään rekrytointi-ilmoituksissa huomannut mainintaa, että siellä olisi sanelu ja sanelunpurku käytössä.”, pohtii Sallan sosiaalipalvelujen johtava sosiaalityöntekijä Anne Kurvinen.
Hän puhuu kokemuksesta. Sanelu ja sanelunpurkupalvelu ovat helpottaneet sosiaalityöntekijöiden arkea Sallassa kohta jo kaksi vuotta:
”Ajatuksena oli, että kirjaaminen olisi sujuvampaa ja reaaliaikaisempaa. Nyt kun dokumentointi on entistä tärkeämmässä roolissa, sanelu tuo helpotusta arjen työhön.”
Kurvinen viittaa uuteen tietomalliin, jonka myötä sosiaalihuolto siirtyy määrämuotoiseen kirjaamiseen. Se tarkoittaa entistä tarkempaa dokumentointia, koska jatkossa esimerkiksi asiakas näkee kirjaukset suoraan Kanta-palvelusta. Uudistuksen takana on prosessien yhtenäistäminen.
Suunta on oikea, mutta se ei yksin vastaa sosiaalihuollon kasvavaan resurssipulaan. Yksi ratkaistava pullonkaula kuitenkin löytyy asiakasdokumentoinnista.
Eri ammattiryhmillä tekstit ovat eri pituisia: lääkärin työssä 1500 merkkiä saattaa lohkaista merkittävän osan työajasta, sosiaalihuollossa puhutaan selvästi pidemmistä teksteistä. Viiveet kirjaamisessa kuormittavat sosiaalityöntekijöitä.
”Kirjaukset saattavat kasautua, jos on kovin kiireistä eli todella paljon työpainetta, ja sitten tulee lisäpainetta, kun et ole kirjannut. Kirjaaminen on lakisääteistä ja se pitää tehdä – oikeasti.”, Kurvinen painottaa.
Asiakirjat toimivat tiedon välittämisen ohella päätöksenteon pohjana. Arkaluontoisissa asioissa, kuten lastensuojelussa, viranomaispäätökset perustuvat asiakasdokumentointiin. Ajantasaisen tiedon puuttuminen voi johtaa päätösten viivästymiseen. Kurvinen kertoo, että ilman dokumentointia ei voida todentaa, mitä asiakkaan asioissa on tapahtunut:
”Ajatellaan, että lapsen tilanne on akuutti eli elämässä tapahtuu paljon ja tilanne alkaa näyttämään siltä, että kiireellinen sijoitus on tehtävä. Jos mitään ei ole kirjattu, niin millä näytetään, että tilanne on lähtenyt täältä, edennyt näin ja nyt mietitään huostaanottoa?”
Sanelu lieventää kuormitusta
Merkittävästä roolistaan huolimatta riittävä aika kirjaamiselle on usein kortilla. Kiireeseen auttaa Kurvisen mukaan rauhallinen hetki sanelulle: ”Sanelunpurkupalvelu on tuonut helpotusta arkeen. Tosiasia on, että joskus ne asiat kasautuvat. Se helpottaa henkistä painetta, että tietää kirjauksen olevan osittain valmis, kun sanelu on tehty.”
Kurvinen ei ollut aiemmin ajatellut, että hänen ammattiryhmänsä voisi hyötyä sanelusta: ”En ollut kuullutkaan sanelusta sosiaalityössä ennen kuin tulin Sallaan töihin. En minäkään sitä kai osannut edes ajatella, että joku muukin kuin lääkäri voisi sanella. Suosittelisin sitä sosiaalityöntekijöille. Sanelu on hyvä apuväline, joka modernisoi sosiaalityötä.”
Diktamenin kokonaispalvelu sovitetaan eri ammattiryhmille toimivaksi. Sanelunhallinta mahdollistaa erilaiset ratkaisut toimintavarman dokumentoinnin takaamiseksi, ja uusinta teknologiaa hyödyntämällä dokumentointia voidaan tehostaa entisestään muillakin ammattiryhmillä kuin lääkäreillä:
”Kokonaispalvelussa on sekä sanelu- että puheentunnistusmahdollisuus, ja kunkin asiakasdokumentin rakenteesta riippuen, ammattilainen voi itse valita nopeimman tavan. Sanelu sopii hyvin rakenteisiin kirjauksiin ja puheentunnistuksesta on hyötyä eniten pitkissä teksteissä.”, Diktamenin toimitusjohtaja Olavi Valkama arvioi.